Ruotsalaisyritys kehitti pohjoisiin oloihin soveltuvan vetyaseman konseptin – ostaisi Voikosken aseman

Kauppalehti / Samalla, kun maailmalla panostetaan merkittävästi polttokennoajoneuvoihin ja vedyn jakeluasemien rakentamiseen, on Suomi jäämässä paitsioon.

Kaasuntuottaja Woikoski rakensi runsaat viisi vuotta sitten kaksi vetytankkausasemaa Suomeen, toinen yrityksen pääkallopaikalle Voikoskelle ja toinen Vuosaaren satamaan. Lisäksi kolmas asema pystytettiin Göteborgiin. Vetyautoilu ei kuitenkaan lähtenyt nousuun kummassakaan maassa, ja sen johdosta Vuosaaren vetyasema on myyty ja kaksi muuta seisovat tällä hetkellä käyttämättöminä

Voikoskella sijaitsevan aseman ostamisesta neuvottelee nyt Oazer-niminen ruotsalainen yritys Uumajasta. Yritys on kehittänyt pohjoisiin oloihin soveltuvan vetyasemakonseptin, jossa vety joko tuodaan asemalle valmiiksi jalostettuna tai tuotetaan paikallisesti elektrolyysillä eli pilkotaan vedestä sähkön avulla.

Oazerin perustaja Boh Westerlund kertoo, että testiasema on ollut kohta kaksi vuotta päivittäisessä käytössä ruotsalaisen tienpitäjän Svevian Uumajan varikolla, asiakkaina kolme Hyundai ix 35 -polttokennohenkilöautoa. Kun Kauppalehti pääsi tutustumaan aseman toimintaan marraskuun lopussa, –10 asteen kirpeä pakkassää ei heilauttanut sen toimintaa.

”Se on maailman ainoa vetyasema, joka testatusti toimii arktisissa oloissa”, Westerlund sanoo. Oazerin tähtäimessä on vetyasemaketjun rakentaminen pohjoisille alueille. Ensimmäinen askel olisi julkisen aseman avaaminen Uumajaan, jossa tankkaus täyteen sujuisi yhtä nopeasti kuin dieselin täyttö. Westerlund toteaa, että …

LUE LISÄÄ:  https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ruotsalaisyritys-kehitti-pohjoisiin-oloihin-soveltuvan-vetyaseman-konseptin-ostaisi-voikosken-aseman/3ae152b1-ab6c-4d04-a0fe-f35319b0e6a6

KUVA (Bo Ingves): Katse itään päin. Myös Suomi on mukana Boh Westerlundin vetyasemaketjusuunnitelmissa