Autoala kysyi – kansa vastasi – suomalaisten autoilu 2019.
Autoalan Tiedotuskeskuksen tuoreen kyselyn mukaan mm. sähköauto kiinnostaa eniten suurissa kaupungeissa asuvia sekä autottomia kotitalouksia. Vastaavasti dieselauto on suosittu vaihtoehto, jos kilometrejä kertyy paljon. Yli 20 000 kilometriä vuodessa ajavista noin kaksi kolmasosaa arvioi dieselin hyväksi vaihtoehdoksi. ”Käyttövoimaveron takia diesel on taloudellisesti kannattava vasta kun vuosittaisten ajokilometrien määrä kipuaa yli 20 000:een. Syynä olla valitsematta dieselautoa ei ole niinkään huoli ympäristöstä, vaan pieni ajokilometrien määrä”, toteaa Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa.
Sähköautot kiinnostavat erityisesti niitä vastaajia, joilla ilmastonmuutos ja ilman laatuun liittyvät kysymykset vaikuttivat myös liikkumisen valintoihin – esimerkiksi siihen, millä kulkutavalla matkat tehdään. Sähköautojen hankinnan esteenä on hinnan lisäksi yleisimmin epävarmuus latausmahdollisuuksista. Koska sähköautoja ladataan enimmäkseen kotona, sähköautojen yleistymisen kannalta olisikin tärkeää varmistaa, että latausverkosto laajenisi erityisesti taloyhtiöissä. Nykyisin vain harva kerros- ja rivitalossa asuva voi luottaa latauspaikan saatavuuteen kotona. Latauspaikkojen rakentamisen tuki on tärkeä kannuste taloyhtiöille latauspaikkojen toteutukseen. Uudiskohteissa olisi olennaisen tärkeää varautua latauspaikkojen toteuttamiseen jo rakennusvaiheessa.
Kaasuautoilla hankinnan esteenä ovat epävarmuus jakeluverkoston kattavuudesta ja käyttökustannuksista. Suurin osa kaasuautoista on kuitenkin kaksikäyttöisiä, joten jakeluasemaverkoston kattavuus ei ole yhtä kriittinen tekijä kuin sähköautojen latausverkosto.
Ajokilometrien seurannan kannattajia jo enemmän kuin vastustajia
Noin puolet suomalaisista suhtautuisi myönteisesti kilometrien seurantaan verotusta ja vakuutusta varten. Vain reilu kolmannes vastaajista ei todennäköisesti antaisi lupaa ajokilometriensä seurantaan. Myönteisimmin suhtautuvat vähän ajavat. ”Paikannusperusteinen verotus voisi korvata nykyisiä liikenteen veroja, kuten autoveron ja ajoneuvoveron, periaatteella ”jos ajat, niin maksat”. Näin verotuksen rakennetta voitaisiin uudistaa lisäämättä liikenteeltä kerättyä verotaakkaa”, sanoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.
Uusi turvatekniikka kiinnostaa – itseajava auto ei
EU:n uusi turvallisuusasetus tuo uutta tekniikkaa kaikkiin uusiin autoihin lähivuosien kuluessa. Muun muassa kaista-avustin ja automaattinen hätäjarrutus kuuluvat pian pakollisten varusteiden joukkoon. Tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat myönteisesti uusiin aktiivisiin turvavarusteisiin. Aktiiviset ja hätätilanteessa ajamiseen puuttuvat varusteet saavat laajan hyväksynnän kaikissa ikäryhmissä. Sen sijaan autonomiseen eli ilman kuljettajaa liikkuvaan autoon suomalaiset suhtautuvat varauksellisesti.
Uudet liikkumisen palvelut kiinnostavat vielä pientä joukkoa
Uudet liikkumisen palvelut ja yhteiskäyttöiset autot täydentävät perinteisiä kulkutapoja ja laventavat auton omistamisen muotoja – tutkimustulosten mukaan niistä on vielä harvoin omistusauton korvaajaksi. Uusiin liikennepalveluihin ja yhteiskäyttöisiin autoihin suhtaudutaan myönteisimmin suurimmilla kaupunkiseuduilla.
TUTUSTU TUTKIMUKSEEN > http://www.aut.fi/tieliikenne/suomalaisten_autoilu_-tutkimus