Syksyn Pk-yritysbarometri on julkaistu

Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä, osoittaa tuore Pk-yritysbarometri. Yritysten odotukset ovat myös paremmat kuin vuosi sitten. Tähän ovat vaikuttaneet matalana pysynyt inflaatio ja korkojen lasku. Erityisesti rakennusalan yritysten haastava tilanne on vähitellen helpottamassa.

Pienten ja keskisuurten yritysten talousnäkymät ovat hieman aiempaa myönteisemmät, ja useampi ennakoi tilanteen paranevan kuin heikkenevän. Taustalla vaikuttavat odotukset talouden yleisestä elpymisestä, joka riippuu olennaisesti yksityisen kulutuksen vahvistumisesta. Tähän liittyy kuitenkin epävarmuutta, tilannetta seurataan varovaisen toiveikkain mielin.

”Pk-yritysten suhdannenäkymä on kehittymässä keväästä myönteisempään suuntaan. Tämä antaa viitteitä talouden elpymisestä. Elinvoimaiset pk-yritykset ovat tärkeitä ja keskeisiä talouden kasvun, työllisyyden ja investointien kannalta”, sanoo elinkeinoministeri Sakari Puisto.

Pk-yritysbarometrin julkistavat kaksi kertaa vuodessa Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö.

Pk-yritysbarometri 2/2025

Yksityisyydensuoja

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja niiden avulla voidaan esimerkiksi tunnistaa sinut, kun palaat sivustollemme, sekä auttaa tiimiämme ymmärtämään, mitkä osiot sivustolla ovat mielestäsi kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä käytetään sivuston kieliversioiden käyttöön ja hallintaan ja sivuston ylläpidon hallintaan.

Kolmannen osapuolen evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen anonyymiä tietoa, kuten kävijämäärän ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen salliminen auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.