Tuulivoima yli tuplaantuu muutamassa vuodessa, energiayhtiö Helen investoi Pohjanmaalle

YLE / Kristiinankaupungin tuulivoimapuiston hinta on noin sata miljoonaa euroa

Helsinkiläinen energiayhtiö Helen aikoo viisinkertaistaa vuosittaisen tuulivoimatuotantonsa. Se lähtee rakentamaan Kristiinankaupunkiin tuulipuistoa, johon tulee parikymmentä tornia. ”Yksi iso tekijä tässä hankkeessa on juuri tuo koko. Toinen on se, että olemme pääomistajana”, Helenin johtaja Harri Mattila sanoo. Tämä on yksittäiseltä kunnalliselta energiayhtiöltä iso panostus uusiutuvaan energiaan. Yleensä ne ovat jakaneet riskejä ja tyytyneet tekemään yhteisprojekteja.

Helenkin on mukana kahdeksan energiayhtiön omistamassa Suomen Hyötytuulessa ja saanut sen sähköstä oman siivunsa. Kristiinankaupunkiin nousevassa tuulipuistossa Helen on pääomistaja, joka saa käyttöönsä koko tuotannon. Näin Helenin tuulivoimatuotanto lisääntyy 70 gigawattitunnista 350 gigawattituntiin vuodessa.


Suomi saa tuulivoimasta uuden tukijalan

Tuulivoimasta on nopeasti muodostumassa iso osa Suomen sähköntuotannosta. Vuoden 2019 lopulla Suomessa oli toiminnassa noin 750 tuulivoimalaa, joiden tuottamalla sähköllä katettiin noin seitsemän prosenttia koko maan sähkönkulutuksesta.

Rakenteilla on satoja uusia tuuliturbiineita, jotka tulevat reilusti yli kaksinkertaistamaan Suomen tuulella tuotetun sähkön määrä.

LUE LISÄÄ > https://yle.fi/uutiset/3-11507748

kuva: Pasi Takkunen / Yle

Yksityisyydensuoja

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja niiden avulla voidaan esimerkiksi tunnistaa sinut, kun palaat sivustollemme, sekä auttaa tiimiämme ymmärtämään, mitkä osiot sivustolla ovat mielestäsi kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä käytetään sivuston kieliversioiden käyttöön ja hallintaan ja sivuston ylläpidon hallintaan.

Kolmannen osapuolen evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen anonyymiä tietoa, kuten kävijämäärän ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen salliminen auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.