Kansainvälinen rahoitusyhtiö IFC ja Suomi sopivat lokakuussa Washingtonissa yhteisesti perustettavasta rahastosta, jonka tarkoituksena on tukea uusiutuvan ja puhtaan energian ratkaisuja ja muita ilmastohankkeita kehitysmaissa. Suomi kanavoi Suomi–IFC-ilmastorahastoon kaikkiaan 114 miljoonaa euroa, jotka sijoitetaan hankkeisiin viiden seuraavan vuoden kuluessa. Kyseessä on Suomen merkittävin kansainvälinen ilmastotyöhön kohdennettu rahoitus.
Miten rahasto toimii ja mitä se tarkoittaa suomalaisyritysten näkökulmasta? Rahasto esitellään Suomessa ensimmäistä kertaa joulukuun puolivälissä, jolloin IFC:n varapääjohtaja Nena Stoiljkovic sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen kertovat aiheesta seminaareissa Helsingissä (14.12.) ja Vaasassa (15.12).
Yhteistyö maailman suurimman yksityisen sektorin kehitysrahoittajan kanssa voi avata uusia mahdollisuuksia myös suomalaisyrityksille, joista monilla on vahvaa ilmasto-osaamista ja asiantuntemusta rahaston painottamilta sektoreilta. Näihin kuuluva mm. energiatehokkuus, uusiutuva energia, kestävä metsätalous ja maankäyttö, meteorologia sekä vesi- ja jätevesiratkaisut.
ILMOITTAUTUMISET: https://www.lyyti.fi/reg/FinlandIFC_BlendedClimateFinance_Vaasa