EPV Energian omistama EPV Tuulivoima Oy rakentaa Teuvalle 21 uutta tuulivoimalaa

EPV Energia Oy / Hanke toteutetaan ilman julkista tukea eli kyseessä on täysin markkinaehtoinen investointi. Tuulipuiston arvioidaan valmistuvan vuonna 2022.

EPV Energia on Suomessa teollisen mittakaavan tuulivoimatuotannon uranuurtaja. Tuulivoima on yhtiölle tärkeä energiantuotantomuoto. Vuonna 2018 jo noin 15 % EPV:n energiantuotannosta tuli tuulivoimasta.

Teuvan tuulivoimapuiston toteutusvaihe alkoi jo vuonna 2017. Alueella on jo ennestään kaksi 3,2 MW:n tuulivoimalaa, jotka ovat olleet tuotannossa vuodesta 2018 lähtien. Nyt aloitetaan 21:n 5,6 MW:n voimalan rakentaminen. Valmistuessaan Teuvan Paskooharjun puistossa on kaikkiaan 23 tuulivoimalaa. Tuulipuiston vuotuinen tuotto on noin 400 000 megawattituntia sähköä. Tuulivoimapuiston rakentamisesta vastaa EPV Energian tytäryhtiö EPV Tuulivoima Oy ja turbiinitoimittajaksi on valittu Vestas.

”Tämä hanke on erityisen merkittävä siksi, että toteutamme ensimmäistä kertaa teollisen kokoluokan tuulivoimainvestoinnin täysin ilman yhteiskunnan tukea. EPV:n tuulivoimakehitys on aina perustunut pitkäntähtäimen näkökulmaan ja markkinaehtoisuus on ollut tavoitteenamme alusta asti. Nyt tämä tavoite on saavutettu. Teuvan hankkeen valmistumisen myötä EPV Energia -konsernin tuulivoimayhtiöiden vuotuinen tuulivoimatuotanto tulee ylittämään jo merkittävän yhden terawattitunnin rajan”, kertoo EPV Tuulivoiman toimitusjohtaja Frans Liski.

Vaasan Sähkö omistaa EPV Energiasta noin 40 prosenttia. Yhtiön toimitusjohtaja Stefan Damlin sanoo investoinnin olevan tärkeä siitä näkökulmasta, että Vaasan Sähkö on päättänyt lähteä puhdistamaan voimakkaasti suomalaista energiantuotantoa.

LUE LISÄÄ  > https://www.epv.fi/ajankohtaista/epv-energian-viides-tuulivoimapuisto-nousee-teuvalle