Kulunut vuosi toi Halmesmäelle kasvua – uusi sukupolvi mukaan työnjohtoon

Halmesmäen vuosi on kulunut nopeasti kehittymisen merkeissä. Tytäryhtiöt YH-Nostot Oy, YH-Kuljetus Oy ja YH-Asennus ja Huolto Oy ovat tehneet kasvua, mutta suurimman liikevaihdon kasvun on tehnyt pintakäsittelyalan yritys Yllin Talli Oy. Yrityksen liikevaihto kasvoi kuluneena vuonna peräti 30 %.

Uusien pintakäsittelijöiden löytämiseksi onkin suunnitteilla rekrykoulutus. Lisäksi nykyisille pintakäsittelijöille suunnitellaan ammattipätevyyskoulutusta, mikä kasvattaa heidän osaamistaan entisestään.

Vaskiluoto vetää raskasta teollisuutta

Kiinteistöjen vuokraukseen ja varastointiin erikoistunut emoyhtiö Yrjö Halmesmäki Oy sekä Yllin Talli Oy ovat toimineet uusissa tiloissa Vaskiluodon Teollisuuskadulla nyt kaksi vuotta.

Halmesmäen yrittäjät (kuvassa), sisarukset Hannu Halmesmäki ja Seija Halmesmäki kertovat, että investointi on osoittautunut oikeaksi. Vaskiluoto on erinomainen sijainti teollisuusyritykselle. He näkevät, että hyvien laivayhteyksien ansiosta Pohjanmaan raskaan teollisuuden vienti alkaa kulkea yhä enemmän Vaasan sataman kautta.

”Toiveena on, että Vaskiluotoa ajateltaisiin ensisijaisesti teollisuusyritysten keskittymänä, eikä asumiskeskuksena. Pohjanmaan tavaraliikenne alkaa suurella todennäköisyydellä siirtyä Vaasan satamaan, josta avataan pian laivayhteys Antwerpeniin. Uumajan tehtaillekin haetaan Suomesta toimittajia” kertoo Hannu Halmesmäki.

Suunnitelmissa 4 000 neliön halli

Tänä vuonna Halmesmäki-konsernissa on remontoitu vanhoja toimitiloja. Vaskiluodon Moottorikadulla sijaitsevan, edelleen toiminnassa olevan toimipisteen toimisto- ja sosiaalitilat on uusittu ja työntekijöiden ergonomiaa on parannettu.

Suunnitteilla on myös uusi 4 000 neliömetrin laajennus Teollisuuskadulle. ”Etsimme uusin tiloihin kumppaneita. Toivon mukaan voimme aloittaa rakentamisen jo ensi kesänä. Rakennuslupa- ja suunnitelma ovat jo valmiina”, toteavat Hannu ja Seija.

Vastuuta seuraavalle sukupolvelle

Hannun pojat Petteri ja Oskari Halmesmäki sekä Hannun ”bonuspoika” Aarni Rainio ovat saaneet yhä suurempaa roolia Halmesmäen yritystoiminnassa. Halmesmäki on perheyritys, jossa Seija ja Hannu ovat toisen polven yrittäjiä. Heidän isänsä Yrjö Halmesmäki aloitti yritystoiminnan 60 vuotta sitten.

Hannu ja Seija halusivat jälkipolven mukaan työnjohtoon, sillä vastuun jakaminen kasvattaa nuoria yrittäjyyteen ja helpottaa omaa työtaakkaa. Petteri ja Oskari näkevät Halmesmäen jo omistajan silmin, sillä he ovat tehneet konsernin yrityksissä erilaisia työtehtäviä ja hahmottavat kokonaisuuden.

Yllin Talli Oy:ssä Petteri ja Oskari toimivat työnjohtajina ja Aarni myyntipäällikkönä. Myös veljenpoika Vesa Halmesmäki toimii ajojärjestelijänä YH-Nostot Oy:llä. Halmesmäki-konserni on monialayritys. Tämä tarjoaa nuoremmalle sukupolvelle mahdollisuuksia tulevaisuutta ajatellen. ”Vastuun antaminen nuorille on luonnollista, ja heidän ammattitaitonsa ja intonsa rauhoittaa myös meidän mieltämme yrityksen tulevaisuutta suunnitellessa”, Hannu ja Seija kertovat.

https://www.halmesmaki.com/oy/uutiset/91-kulunut-vuosi-toi-halmesmaeelle-kasvua-uusi-sukupolvi-mukaan-tyoenjohtoon

KATSO MYÖS >  https://www.halmesmaki.com/oy/uutiset/90-nuori-sukupolvi-mukaan-ylli-talli-oy-n-tyoenjohtoon