Alihankinta 2020 teki digiloikan – virtuaalisuus ei korvaa kasvokkaista kohtaamista

Takana on hienot kolme päivää historian ensimmäisessä Alihankinta- ja AlihankintaHEAT -virtuaalitapahtumassa. Tämä hämmentävä vuosi 2020 jää myös Suomen suurimman kansainvälisen teollisuuden messutapahtuman tarinaan poikkeuksellisena lukuna ja uuden vaiheen alkuna.

Tampereen Messut -konsernissa olemme maaliskuusta lähtien joutuneet siirtämään tai perumaan kaikki suuret tapahtumamme koronapandemian laittaessa paitsi tapahtuma-alan niin myös koko maailman nöyrästi polvilleen.

Lopulta myös syksyn perinteiset Alihankinta-messut, jotka ovat koonneet teollisuuden yhteen vuodesta 1988 lähtien, siirrettiin lopulta vuodella eteenpäin.

Vaikka Suomen suurin teollisuuskylä avasi tänä vuonna ovensa vain virtuaalisesti ja perinteistä pienemmässä muodossa, oli hienoa tuoda pala tuttua Alihankinta-tunnelmaa tähänkin syksyyn yhdessä 250 näytteilleasettajan kanssa.

Tapahtumajärjestäjinä olimme monin tavoin uuden edessä koronan vauhdittaman, mutta tervetulleen digiloikan myötä. Kokonaisuutena olemme tyytyväisiä virtuaalipilotin onnistumiseen. Tästä on hyvä jatkaa Alihankinnan kehitystyötä kohti hybridimallia, jossa fyysisten messujen lisäksi on myös virtuaalista osuutta tuomassa lisäarvoa.

Datasta bisnestä -teema ja yritysten ohjelmasisällöt kiinnostivat virtuaalitapahtumassa erittäin hyvin. Laadukas sisältö edellä haluamme jatkaa myös virtuaalisen tapahtumaosuuden kehittämistä jatkossa.

LUE LISÄÄ > Alihankinta teki digiloikan – virtuaalisuus ei korvaa kasvokkaista kohtaamista | Alihankinta

Yksityisyydensuoja

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja niiden avulla voidaan esimerkiksi tunnistaa sinut, kun palaat sivustollemme, sekä auttaa tiimiämme ymmärtämään, mitkä osiot sivustolla ovat mielestäsi kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömiä evästeitä käytetään sivuston kieliversioiden käyttöön ja hallintaan ja sivuston ylläpidon hallintaan.

Kolmannen osapuolen evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen anonyymiä tietoa, kuten kävijämäärän ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen salliminen auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.