tekniikka&talous / Hiomalaitteita ja -papereita valmistava Mirka aikoo valloittaa maailmalla uusia markkinoita digitalisoimalla tuotteitaan, markkinointiaan ja kokonaisia arvoketjuja.
Äkkiseltään harva asia maailmassa tuntuu niin konkreettiselta ja epädigitaaliselta kuin puun tai metallin hiominen. Myös tälle alalle digitalisaatio tuo kuitenkin paljon mahdollisuuksia. ”Älykkyyttä voidaan saada niin tehtaisiin ja varastoihin kuin myyntiketjuihinkin. Arvoketjun digitalisaatio voi olla vaikka sitä, että jakelija saa varastoantureilta automaattisesti tiedon, kuinka paljon varastosta lähtee tuotteita ulos ja osaa toimittaa niitä sopivassa vaiheessa lisää”, Mirkan varatoimitusjohtaja Mats Sundell kertoo.
Sundellin mukaan hiomapaperi ja -kone ovat konkreettista tavaraa, mutta kaiken niiden ympärillä voi digitalisoida. Digitaalisuus voi toki olla joissain asioissa hiomakoneen itsensä ominaisuus. Se voi ottaa talteen dataa ja kertoa esimerkiksi pölyn määrästä ilmassa tai paineanturin avulla hionnan voimakkuudesta ja hiottavan kappaleen optimaalisesta asennosta koneeseen nähden.
Mirka on yhdessä noin 20 muun yrityksen kanssa äskettäin käynnistänyt laajan yhteiskehityshankkeen, jossa edistetään digitalisaation avulla Mirkan tuotteiden ja uusien palveluiden kehitystä ja markkinoiden avaamista erityisesti keskisen Afrikan maihin. Tavoitteena on sekä edistää suomalaisten pk-yritysten vientiä että synnyttää uutta liiketoimintaa myös Afrikassa.