Maailman vihrein akkutehdas voitti Vaasan energiaviikon innovaatio-Oscarin

Sanomalehti Pohjalainen / Jari Jurkka

Energiateknologian innovaatiopalkinto eli alan Oscar luovutettiin tiistai-iltana ruotsalaiselle Northvoltille sen akkutehdashankkeen perusteella. Palkinto on osa Vaasan energiaviikkoja. Kilpailu on kasvattanut suosiota kerta kerralta ja tämänvuotiseen kisaan tuli kymmeniä ehdotuksia.

”Enemmän kuin viime kerralla”, suostuu Merinovan ohjelmajohtaja Anna-Kaisa Valkama avaamaan.

Palkintojyryn puheenjohtajana toimi Logset Oy:n kehitysjohtaja Jouni Kytövaara. ”Kilpailu oli äärettömän tiukka ja tasaväkinen. Kaikki kuusi finalistia saivat arvioissa korkeat pisteet, mutta aina on valittava myös voittaja. Northvoltille voiton toi sen innovaation suuri alueellinen vaikuttavuus”, Kytövaara perusteli lyhyesti voittajavalintaa.

Northvolt on esillä vahvasti keskiviikkona energiaviikoilla, mutta vielä tiistai-illaksi ei yrityksen edustajia ollut saapunut Vaasaan. Akkutehdasta puuhattiin Skellefteåon saman tyyppisellä konseptilla, kuin mitä Vaasassa on toimittu eli Skellefteån kaupunki on vahvasti hankkeessa mukana. Tosin Vaasalta puuttuu vielä yrityskumppani toteuttamaan suurta haavetta.

KUVA (Paula Keskimaa) / Skellefteån onnellinen elinkeinojohtaja Bentg Ivansson sai palkinnon jyryn puheenjohtajalta Logsetin kehitysjohtaja Jouni Kytövaaralta.

LUE KOKO JUTTU keskiviikon 20.3.2019 sanomalehdestä tai varauksin Digi-Pohjalaisesta osoitteessa http://www.pohjalainen.fi